maanantai 31. heinäkuuta 2017

Lomalla

Heinäkuun viimeinen päivä, apua! Reilut kaksi viikkoa pitäisi vielä jaksaa painaa töitä, mutta nyt palaan kuitenkin hetkeksi lomatunnelmiin. Kuvia kertyi viikon aikana aikamoinen määrä, joten tässä on ihan vain murto-osa koko saldosta. 

Viikon aikana ehdimme Hollannin kaupunkien lisäksi vierailemaan Belgian Antwerpenissä ja Liègessä sekä Saksan Aachenissa. Tämä maa on kyllä niin kätevän lähellä kaikkea! Hollannin puolella kävimme tutustumassa Valkenburgiin ja Maastrichtiin, Gaia Zoo -eläintarhaan Kerkradessa, Roermondin designer outlettiin sekä pikaisesti myös Eindhoveniin ja Venloon. Oma suosikkini Hollannin kohteista oli Valkenburg, jonne lähdimme itseasiassa pomoni kehoituksesta. Paikka oli todella romanttinen ja täynnä houkuttelevan näköisiä ravintoloita ja kahviloita, ja maasto epähollantilaisen mäkinen. 





Maastrichtissa sää ei ollut parhaimmillaan ja jouduin hätäshoppailemaan itselleni farkut kun shortseissa ei lopulta enää tarjennutkaan. Kaupunki oli kyllä kiva ja sinne täytyy ehkä ehtiä vielä uudestaan ennen kotiinpaluuta. Eindhoven ja Venlo alkavat olla itselle jo vähän sellaisia "nähtyjä" paikkoja, koska ne ovat meidän lähimmät isot kaupungit. Eindhovenissa kävimmekin vain pikaisella iltavisiitillä hakemassa takkini erään yökerhon narikasta, jonne olin sen kaksi viikkoa aikasemmin jättänyt, heh... :-) Mutta tallessa oli! Hollantilaiseen yöelämään ei tullut sen enempää tällä reissuporukalla tutustuttua. 


Vaikka tykkäänkin Hollannista kovasti, reissumme suosikkikohteet löytyivät nyt rajan toiselta puolelta. Aachen ei tunnelmallaan juuri sykähdyttänyt, mutta kylpylä ja erityisesti sen saunaosasto jäivät kyllä mieleen. Miehet ja naiset saunoivat kaikki iloisesti sekaisin ja alasti, itse tosin vähän nössöilin ja pidin pyyhkeen aika tiukasti päällä. Luulin, että suomalaiset ovat kovia nakuilemaan mutta saksalaiset ovatkin ihan omaa luokkaansa!


Reissun lemppareiksi nousivat tällä kertaa rouhean romanttiset Antwerpen ja Liège. Hollannissa on siistiä ja täsmällistä, ehkä jopa vähän liiankin persoonatonta, joten rosoinen Belgia oli kivaa vaihtelua. Olimme käyneet tyttöporukalla Antwerpenissä jo aiemmin viikonloppuvisiitillä, mutta emme ehtineet silloin tutustua kaikkiin nähtävyyksiin. Nyt oli aikaa kierrellä ja kävelimme muun muassa 500 metrin mittaisen tunnelin läpi, joka kulkee joen alitse. 




Belgia on selvästi saanut vaikutteita naapuriltaan Ranskalta ja erityisesti Liègen kapeita katuja kierrellessä, katusoittajan säestäessä taustalla, kuvittelin jo hetken olevani Pariisissa. En ehkä voisi kuvitella asuvani tuolla, mutta vierailukohteena ihan ehdoton! Lomakilojakin pääsimme vähän karistamaan kiipeämällä loputtomalta tuntuvat portaat kaupungin kattojen ylle. Vaikka teenkin melko fyysistä työtä, kaipaan jo kunnon lihastreeniä ja salilla hikoilua. Kohta onneksi taas Vaasa, koti, arki ja bodypumppi!






Loppukevennykseksi vielä vähän Gaia Zoon asukkaita. Kaikkien eksoottisten eläinten joukosta koko perheen lempparieläimiä olivat tietenkin, yllätys yllätys, vuohet!




3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Heh, edelliseen kommenttiin tuli kirotusvirhe :) . Mutta näin luettuna kuullosti melko hengästyttävältä viikolta :D .Hienoja kuvia

    VastaaPoista