Liityttiin yks päivä vihdoinkin niiden tuhansien muiden joukkoon ja lähettiin skootterilla suhailemaan ympäri Sanuria. Miro ei jostain syystä päästäny mua rattiin, joten tyydyin istumaan kyydissä ja puristamaan takaspoileria rystyset valkosina, liikenne nimittäin oli aika eksoottista, torvet soi ja skootterit kulki laittoman kovaa. Sakoiltakaan ei tietenkään selvitty, mutta onneks poliisisedälle riitti reilu 200 000 rupian lahjus.
Löydettiin Sanurista kiva pikkurafla, josta sai halpoja drinkkejä (hyviä!) ja vielä halvempia, isoja Arak-shotteja (erittäin pahoja). Perjantain kunniaks oli myös elävää musiikkia, joten oikein mukava mesta.
Sunnuntaina matkattiin taksilla Ubudiin, josta olin varannu huoneen ilmastoinnilla ja uima-allaskin piti löytyä. Tällä kertaa löydettiin paikka ilman ylimäärästä haahuilua, mutta perillä selvis että uima-allasta ei oo ja ilmastoinnilla tarkotettiin kovaäänistä tuuletinta. Aamupala sentään tarjoiltiin sopimuksen mukaan huoneeseen, tosin reilu tunti aikasemmin mitä pyydettiin.
Sunnuntaina lähettiin illalla ulos syömään, pilkkopimeessä ja kaatosateessa. Miro pääsi siinä matkalla tutustumaan perinteiseen balilaiseen kuoppaan, eli hirveeseen reikään kävelykadussa, mutta selvis onneks vaan ruhjeilla.
Ubudin no.1 kohde oli ehdottomasti apinametsä. Maanantaina mentiin sinne ja luin siinä portilla turisteille kirjotettuja ohjeita: "Don't panic, don't run." Ne ohjeet unohtu aika nopeesti, kun apina hyökkäs varpaiden kimppuun vihasesti irvistellen.
Apinat oli silti aika sulosia, ne hyppeli meidän niskaan ja yritti avata mun laukkua. Yks matkusti pitkän matkaa Miron päässä, tarras tiukasti sen hiuksiin ja haukotteli tyytyväisenä. Oltiin täynnä kurasia tassunjälkiä kun päästiin takas hotellille.
